Esikatselu: Genret ja tyylit

Aiemmin tuli pohdittua genreselaamista, ja erilaisia näkymiä ja listoja, joita genren sisällä on mielekästä tarjota. Toinen kuuma peruna ja yksi ikuisuuskysymys - eli ne itse genret - ovat nyt tapetilla. Mukavaa olisi, jos voisi heittää genret vain hiiteen (etenkin artistit tuntuvat inhoavan musiikkinsa karsinointia). Mieleisensä musiikin selaamiseen ja löytämiseen genret ovat kuitenkin arvokkaita - kunhan ne eivät ole liian laveita.

Nykyisessä palvelussamme oletusarvoisesti yksi levy kuuluu aina yhteen genreen. Lisäksi osasta genreistä on alagenrejä ja osasta ei. TheGround.comin malli on huomattavasti joustavampi. Siinä on laveat päägenret, joiden kaikkien alla on iso nippu (8-12) alagenreä tai tyyliä. Jokainen levy kuuluu yhteen päägenreen, mutta lisäksi maksimissaan neljään eri tyyliin tuon päägenren sisällä.

Tässä alustavaa hahmotelmaa päägenreistä, ja niiden alla olevista tyyleistä. Tämä ei ole millään muotoa kovinkaan pitkälle mietitty, saati lopullinen koonti tulevasta genrejaottelusta. Toivonkin, että kommentointte ahkerasti: artistit voivat miettiä, mihin päägenreen oman levynsä sijoittaisi, ja löytyisikö sillä sen alta mieluisia tyylejä.

Alt & Punk (Finnish punk, Hardcore, Emo, Noise, Industrial, Ska-punk, New Wave, Post-Punk, Psych, Math Rock, Grindcore)
Rock & Pop (Finnish rock, Singer-Songwriter, Progressive Rock, Hard-Rock, Rockabilly, Garage Rock, Grunge, Power Pop, Psychedelic Rock, Roots Rock, Modern Rock, Indie Pop, Indie Rock, Elektropop, Country rock)
Metal (Finnish metal, Black Metal, Death Metal, Doom Metal, Goth Metal, Heavy Metal, Melodic Metal, Metalcore, Power Metal, Progressive Metal, Trash Metal)
Hip-Hop (Finnish Rap, Gangsta Rap, Hardcore Rap, Party Rap, Comedy Rap, Alternative Rap, Political Rap)
Electronic (Ambient, Disco, Electro, Techno, House, Dance, Rave)
Blues, Jazz & Soul (Funk, Motown, R&B, Big Band, Swing, Fusion, Nu-Jazz, Crossover Jazz, Soul-Jazz, Jazz-pop, Free Jazz, Mainstream Jazz)
Folk & World (Traditional, Reggea, African, Latin, Finnish, Scandinavia, Joik, Folklore, Indian, Eastern Europe, Ska, Dancehall, Ethnic)
Soundtracks & other

Toivottavasti ylläolevasta luettelosta selviää, miten genretys tulee toimimaan. Totean vielä toistamiseen, ettei tämä lista ole millään muotoa lopullinen, ja kommentteja sekä ehdotuksia sen suhteen kaivataan.

Näiden virallisten genrelistojen lisäksi tarjoamme todennäköisesti vielä tagit, joilla musiikin tyyliä voi kuvailla ohi genrerajojen. Hyviä esimerkkitageja ovat mm. acoustic, melancholy, aggressive jne

2 kommenttia aiheeseen “Esikatselu: Genret ja tyylit”

  1. Heikki Says:

    Moi!

    Hyviltä kuullostavat suunnittelemamme jutut. Genrejen määrä voisi olla mun mielestä suurempikin, rateyourmusic.com käyttää tuommoista listaa: http://rateyourmusic.com/rgenre/ . Ok, se ei olekaan mikään nettikauppa, mutta ideana mun mielestä olisi periaatteessa hyvä, että käytännössä ylläpito määrittäisi ensin vaikka jonkun ylägenren tai muutaman ylägenren (jotkut pitää himiä metallina, toiset poppina ja kolmannet rockina), johon myynnissä oleva albumi kuuluu ja sen jälkeen se voitaisiin jaotella tarkempiin genreihin. Näin käytännössä ainoastaan saksalaisesta electronicasta kiinnostuneet voisivat selata helposti ainoastaan niitä levyjä, jotka on tagatty german electroksi.. Eli sama levy löytyisi listoista electronic>electro>electronica>french electronica. RYM.comissa kunkin levyn genret määrittävät loppujen lopuksi sivuston käyttäjät, ja jos thegroundin ideana olisi toimia nimenomaan yhteisöllisenä musiikkikauppana, voisi sekin olla harkittava ajatus. Esimerkki : http://rateyourmusic.com/rgenre/set?album_id=42636

    Pääajatuksenani on siis että myytäviä levyjä voisi hakea juuri last.fm / rym -tyyliin vaikka kuinka monilla eri genreillä ja tageilla. Ja levyjen tagaaminen pitäisi tehdä tosi helpoksi, jotta niitä tageja tosiaan olisi. Yksi idea on myös last.fm - tyyliin similar artists haku, jossa levyt haettaisiin samankaltaisten genrejen, tagien ja ostotapahtumien kautta. Ton koodailu voi ehkä joo olla aavistuksen haastavaa, mut ihan näin ajatuksena se olis siistii. Ja tosi kakspistenollaa, mikä tässä innovaatiohypessä saa aina etumukset pullottamaan.

  2. Antti Says:

    Moi Heikki,

    hyviä kommentteja kaikki tyynni ja kiitokset rym-linkistä!

    Käyttäjien määrittelemiä genrejä olemme miettineet, ja tässä ehkä osittain osutaan samoille linjoille. Artisti saa itse määritellä levynsä päägenren ja päägenren sisältä haluamansa alagenret. Genrien avoimuuden kanssa olemme hieman nihkeitä, koska niiden perusteella bändi myös listataan noille sivuston “päälistoille”, joten tällöin pahimmassa tapauksessa yksi bändi komeilisi jokaisen listan ykkösenä.

    Taggaaminen kuitenkin voitaisiin antaa vapaasti käyttäjien tehtäväksi, eikä tagien lukumäärääkään tarvitse rajoittaa. Näin siis levy tulee löytymään jokaisen sille annetun tagin alta, mutta myös useammasta musagenrestä. Tämä ei aivan poista tuota HIM-esimerkin ongelmaa, sillä siinä pitäisi tehdä yksi raju rajaus metallin ja rokin väliltä. Mutta käyttäjien tageillä sitä saa maustettua tyyliin “Melodic, dramatic, dark, gothic”, jolloin musiikista saa jo huomattavasti paremman kuvan.

    Mitä tulee tuohon Last.fm tyyliseen Similar Artists -kohtaan, niin ei se välttämättä mikään mahdoton juttu ole. Nyt homma toimii pelkästään myyntien perusteella, mutta yhteiset tagit ja genret ei pitäisi olla mikään mahdoton juttu ottaa huomioon. Täytyy toki tarkistaa, että millä ehdoin Last.fm:n dataa saa käyttää kaupalliseen palveluun - ettei tule turhaa työtä tehtyä.

Kirjoita kommentti

Levyvirasto Oy on vuonna 2005 perustettu digitaaliseen musiikkiin panostava kotimainen yritys.